Toiminnot

2024

UTViS -hanke

Ulkomaalaistaustaisten ja vieraskielisten suomalaisten yhteiskunnallinen osallistuminen (UTViS) -hanke

UTViS‑hanke toteutetaan osana Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoimintaa (VN TEAS), jolla tuotetaan tietoa päätöksenteon, tiedolla johtamisen ja toimintakäytäntöjen tueksi.

Hankkeen vastuuministeriö on oikeusministeriö, minkä lisäksi hankkeen ohjausryhmään kuuluu edustus sisäministeriöstä, sosiaali‑ ja terveysministeriöstä, työ- ja elinkeinoministeriöstä sekä valtiovarainministeriöstä.

Hankkeen toteutuksesta vastaavat Innolink, Cultura‑säätiö, Åbo Akademi sekä itsenäisenä asiantuntijana hankkeeseen osallistuva yhteiskuntatieteiden tohtori Josefina Sipinen.

Tavoite

1

Lisätä ymmärrystä maahanmuuttaneiden ja ensimmäisen polven suomalaisten osallisuuteen vaikuttavista tekijöistä.

2

Tuottaa tietoa toimivista keinoista osallisuuden lisäämiseksi julkisen sektorin organisaatioille.

3

Luoda ajantasainen kokonaiskuva vieraskielisen ja ulkomaalaistaustaisen väestön yhteiskunnallisesta osallistumisesta, yhteiskunnallisesta osallisuudesta ja millaisina yhteiskunnalliset osallistumismahdollisuudet Suomessa koetaan.

4

Koota olemassa olevaa ja tuottaa uutta tietoa siitä, miten yhteiskunnallisen ja poliittisen osallistumisen ja osallisuuden kannalta keskeinen kansalaispätevyyden tunne kehittyy Suomeen muuttaneiden ja heidän jälkeläistensä keskuudessa, ja millä tavoin nämä ryhmät osallistuvat tai haluaisivat osallistua yhteiskunnalliseen päätöksentekoon.

Tutkia monipuolisesti vieraskielisen ja ulkomaalaistaustaisen väestön yhteiskunnallista osallistumista sekä heidän kokeumuksiaan osallistumisen madhollisuuksista ja täten lisätä tietoa ja ymmärrystä siitä, mitkä tekijät vaikuttavat maahanmuuttaneiden ja ensimmäisen polven suomalaisten osallisuuteen yhteiskunnassa.

Kuvaus

Työpaketissa tutkimuksellisten vaiheiden tuloksia tuodaan lähemmäs käytäntöä palvelumuotoilun keinoin. Jotta hankkeessa tuotettu tieto ei jää pelkästään tutkimuksellisiksi havainnoiksi, hankkeeseen kuuluu myös osallistava osio.

Osallisuuskokeilut toteutetaan vuoden 2024 aikana yhteistyössä kolmen kaupungin kanssa. Kohdekaupungeiksi ovat alustavasti ehdolla Vantaa, Turku ja Lappeenranta, sillä nämä edustavat kooltaan ja maahanmuuttaneiden väestöltään toisistaan poikkeavia kohteita. Osallisuuskokeilujen teemoina ovat erikielisten asukkaiden näkyvyys, osallisuus ja vaikuttaminen kunnassa ja menetelmät suunnitellaan soveltuviksi kunkin kaupungin osallisuustoimintaan, jotta ne olisivat kaupunkien käytössä vastaisuudessakin.

Tapahtuma‑arkisto

Materiaalit

Blogi

Yhteistyökumppanit

Lue lisää